9.6.2016

Hame, joka sopii

Tänään inspiroiduin pitkästä aikaa kirjoittamaan luettuani Miia Metson Liian paksu bikineihin? -nimisen blogipostauksen. Olen sulatellut viime viikkoina samaa aihetta hieman eri näkökulmasta.

Olen ollut poissa linjoilta lähinnä, koska olen huhkinut hiki hatussa salilla tai lenkkipolulla melkein joka päivä. Syy: Muutama viikko sitten kokeilin erästä vanhaa, kaapista löytämääni hametta. Järkytyksekseni se mahtui, ei pudonnut päältä!

Jep, hameen olisi kuulunut tippua lanteilta, kuten se on kiltisti tehnyt viime vuosien aikana. Käytin kyseistä hametta raskauksien välisinä aikoina. Siis silloin, kun lapsia tupsahti perheeseemme joka toinen vuosi.

Hame sopi silloin, kun olin laihdutanut suurimman osan raskauskiloista (laihdutin laskemalla pisteitä Weight Watchersin listojen mukaan kolme kertaa -20 kg). Tuolloin olin aivan tyytyväinen kehooni. Olin ylpeä, että kyseinen hame sopi päälleni.

Nyt itkin.

Olen viime kuukausien aikana harrastanut enemmän painonnostoa kuin juoksua. Ja olen syönyt. Jep, olen voinut niin hitsin hyvin, että olen ensi kertaa moneen vuoteen syönyt aivan normaalisti. Seurauksena olen lihonnut. Moni on sanonut näyttäväni "terveeltä", "kauniilta", "nuorentuneelta". Kuulin rivien välistä ainoastaan viestin: "Olet lihonnut!"

Olen ilmeisesti masokisti: Huomattuani, että hame sopii, kidutin itseäni pitämällä sitä kokonaisen päivän. Se tuntui pahalta. Sen kuuluikin tuntua. Kipu oli ilmeisesti välttämätöntä. Ilman kipua ei tapahtuisi muutosta, ajattelin.

Vihasin itseäni. Miten olin saattanut päästää itseni taas tähän kuntoon! Olin läski, sellainen inhottava. Nainen, joka jätetään.

Bingo! Siinä se oli. Se itsevihani todellinen syy.

Yhtäkkiä, siinä tomaatteja leikatsessani laskin veitsen kädestäni, kuten silloin aikoinaan, silloin kun salaattia leikatessani ja mitään aavistamatta kävelin miehen työlaukulle, työnsin käden sen sisään ja vedin sieltä kirjan: Bernhard Schlinkin novelleja rakkaudesta. Avasin kannen ja luin käsin kirjoitetun omistuskirjoituksen.

Sitten en muista mitään.

Silloin minulla oli varmasti päälläni juuri tämä inhottava hame. Hame, joka symbolisoi hajonnutta perhettä, pehmeän äitiroolin ylipainottamista, kotihengetärtä. Yök.

Hame, joka nyt taas sopi päälleni.

Mietin, että jos hame sopi taas päälleni, jätettäisiinkö minut uudelleen? Olinko taas muuttumassa kotihengettäreksi? Happi alkoi loppua. Ajatus kiristi kaulaa. Enhän voinut rakastaa, saati edes hyväksyä itseäni sellaisena kuin olin ollut tuolloin, kun en enää kelvannut.

Siinä tomaatteja leikatessani ymmärsin, miksi en ollut syönyt viime vuosina, kun olin voinut huonosti. En ollut muka ansainnut ruokaa. En ollut ansainnut syödä. Vihasin itseäni. Halusin laihduttaa itsestäni kaiken sen pahan, kaikki ne virheet pois. Halusin laihduttaa hylätyn naisen olemattomaksi.

Mutta tässä vielä olin.

Illalla hame oli edelleen päälläni, kun mies tuli kotiin. Kerroin hänelle itkien hameesta ja siitä syntyneestä ahdistuksesta. Häntä nauratti: "Hame sopii sinulle erinomaisesti! Näytät kauniilta!"

Olihan se lopulta aika hassua, mitä kepposia mieleni oli viime vuosina tehnyt. Nyt vasta siinä miehen sylissä sen ymmärsin!

Syömishäiriöt syntyvät ilmeisen usein itsevihasta ja riittämättömyydentunteesta. Siitä ajatuksesta, ettei kelpaa.

Oudointa on se, että kun en enää kelvanut silloiselle miehelleni, toistin hänen käyttäytymistään ja hylkäsin itseni. Niin, minäkin hylkäsin itseni ollessani heikoimmillani. Julistin vihaa jokaista vatsamakkaraa ja selluliittimyhkyrää kohtaan. Vannoin, että puhdistan itseni joka ikisestä.

Kun oikeasti olisi pitänyt sanoa, että haistapa ketut! Olla ylpeä jokaisesta solusta, naisesta joka oli synnyttänyt kolme tervettä lasta, juossut yksinhuoltajana maratonin ja selvinnyt.

Käynyt helvetissä ja palannut ehjin nahoin elämään.



1 kommentti:

  1. ♥ surullista, onneksi tekstissä oli onnellinen loppu. Mutta aina ei ole. Moni meistä luulee, ettei koskaan voi olla kenenkään rakkauden arvoinen, koska on liian lyhyt/lihava/laiha/ruma. Ei edes oman rakkautensa arvoinen. Toivottavasti tekstisi saa myös jonkun muun ajattelemaan itsestään kauniimmin.

    VastaaPoista