Arjenkesyttäjä

Olen rohkea arjenkesyttäjä. En pelkää pedoista raadollisinta, arkea. Seison sen edessä, kohotan raippani korkealle niin, että peto laskee katseensa alas, kumartaa.

Voimautan itseni oman elämäni sankarittareksi. Elämään hyvää arkea. Selviämään arjen haasteista, kesyttämään sen elettäväksi.

Olen kohdannut monia petoja, toinen toistaan kauheampia. Olen kohdannut pettämisen, jättämisen, eron, yksinhuoltajuuden, yksinäisyyden, läheisen sairauden, pelon. Mikään niistä ei ollut yhtä kauhistuttava, yhtä raadollinen, niin armoton haaskansyöjä kuin arki.

Arki on lampaantaljaan pukeutunut susi. Se on ystävällisen oloinen mutta salakavala. Sen aseet muuttavat muotoaan. Koskaan et voi olla varma, mistä se seuraavaksi hyökkää. Arjen aseita ovat väsymys, väsymys ja väsymys. Ja turhautuminen, nälkä, kiire, ajanpuute, arvottomuuden tunne... Lista on loputon.

Jos peto olisi ulkoinen uhka, sitä vastaan voisi liittoutua rakkaiden ihmisten kanssa. Sille voisi asettaa ansoja. Sen voisi kaataa ja ripustaa seinälle. Sen voittamisesta voisi olla ylpeä.

Mutta entä kun olen itse oman arkeni peto? Kun teen itse elämästäni vaikeaa. Eikö selviytyminen kolmen lapsen yksinhuoltajuudesta ole riittänyt haasteeksi? Nyt uusperheen koukerot, eikö niissä ole tarpeeksi oikomista?

Arki on taitava syyttäjä, jonka terävin nuoli on riittämättömyyden tunne. Kuinka otollista, että sen paras liittolainen on perfektionismi: Kun tavoitteet ovat saavuttamattomia, mikään ei riitä. Riittämättömyyden tunteesta seuraa itsensä soimaaminen.

Toisinaan olen peto niiden elämässä, jotka elävät arkea kanssani. Astun syyttäjän jalanjälkiin. Hoidan hommat hänen puolestaan. Motkotan, nalkutan, valitan, syytän. Vaadin rakkailtani täydellisyyttä. Silloin olen pedon liittolainen. Silloin peto pääsee niskan päälle.

Olen oppinut, että arjen petoa ei kannata pelätä, vaan sitä pitää katsoa uhmaten silmiin. Sille täytyy näyttää, kuka on pomo.

Voimia ei kannata tuhlata taistelemalla arkea vastaan, viisaampaa on oppia käyttämään sen voimaa - olla rohkea myrskynratsastaja. Arki voi heitellä, mutta se ei saa hallita. Sen pyörteissä voi keinua, mutta niihin ei saa hukkua.

Arkea ei voi koskaan hallita täysin, mutta sen voi kesyttää siedettäväksi, jopa antoisaksi. Ja arjen yllätyksistä voi oppia olemaan kiitollinen.

Tästä arjenkesytyksestä kirjoitan.