"Kun ei ole huolia, niitä kyllä keksitään!"

Varo ajatuksiasi, sillä niistä muodostuu sanoja.

Varo sanojasi, sillä niistä seuraa tekoja.

Varo tekojasi, sillä niistä tulee tapoja.

Varo tapojasi, sillä niistä rakentuu luonteesi. 

Varo luonnettasi, sillä se sinetöi kohtalosi.

Luin Talmudista lainatun tekstin kerran ystäväni seinältä ja jäin miettimään ikivanhaa varoitusta. 

Se kolahtaa, koska uskon siihen, että olemme itse vastuussa omasta elämästämme. Ja, että tuota niin sanottua kohtaloa rakennetaan pienillä, arkisilla valinnoilla. Päivä päivältä. 

En usko siihen, että kohtalo riippuisi taivaankappaleiden sijannista. Että tähtikuviot vaikuttaisivat valintoihimme tai luonteeseemme. Että me vain olemme ja reagoimme muka passiivisesti. Että muut ihmiset tai olosuhteet ovat syyllisiä, jos teemme huonoja valintoja.

("Ai, sori, mä vaan rakastuin sun mieheesi! En voi sille mitään. Niin varmaan piti vain käydä!")

Uskon siihen, että voimme muokata ja työstää itseämme olemaan parempia, joskaan ei koskaan täydellisiä. Voimme yrittää olla parhaita versioita itsestämme niissä olosuhteissa, joihin emme voi vaikuttaa.

Viime päivinä olen huomannut ajatuksissani negatiivisuutta. Ihmettelen, mistä varjot pääsevät hiipimään aina uudelleen mieleeni. Vaikka aurinko paistaa mitä sinisimmältä taivaalta!

Tiedän kokemuksesta, että negatiivisuus johtuu siitä, että asiat ovat liian hyvin. Elän tyynen onnellista suvantovaihetta. Kaikki tuntuu itsestäänselvältä. 

Kun ei ole huolia, niitä kyllä keksitään, sanoi entinen anoppini. Hän oli kasvanut sodanjälkeisessä Berliinissä nunnien johtamassa lastenkodissa. Äiti oli kuollut tuberkuloosiin ja isä hirttäytynyt surusta sokeana palatessaan vankileiriltä Pohjois-Afrikasta ja löydettyään vaimonsa kuolleena. 

Elämäni vaikeimpina vuosina tiedostin pienenkin hyvän. Nyt hyvää on niin yltäkylläisesti, että olen alkanut löytää näinkin hyvästä arjesta tahroja, likaa ja pölyä. 

Kirjaimellisesti. Kyllä on kamalaa, kun koti ei ole täydellisen siisti. Että ikkunoita ei ole pesty. Tai, että sohvatyynyt ovat väärän värisiä. Siis sehän elämässä vasta tärkeetä on!

Ensimmäisessä avioliitossani ajatuksista tuli sanoja. Sanoista tekoja ja lopulta kohtalona oli ero. Nyt olen tiedostanut ajatukseni ja jarrutellut sanoja. Valinnut kauniimpia tehdäkseni ystävällisiä tekoja, joista tulisi tapoja. Että kohtaloni olisi onnellinen avioliitto ja hyvä elämä.

Sitä niin toivon.