Minä en...

Ystäväni, amerikkalainen PR-firman perustaja, kirjoitti täällä hyvän kirjoituksen sanasta "don't". Siinä hän kertoo liikakiloista eroon pääsemisestä ja siitä, mikä yhteys dieetillä on bisneksen kanssa. Yhteinen tekijä on itsekuri. Don't. Älä.

Ongelma: Suomalainen "älä" kuulostaa ulkoiselta kiellolta. Joltain, jota vastaan olisi kiva osoittaa mieltään, panna vastaan. "Ai, kiellät multa jotain? Multapas ei kielletä mitään!" Jos olisin sarjakuva, ahmisin seuraavassa kuvassa suklaalevyn. Kun multa ei kerran mitään kielletä!

En tiedä, toimiiko muiden sisäinen dialogi samalla tavalla kuin omani. Mutta ulkoa päin tulevat kiellot eivät minun kohdallani yleensä johda menestykseen.

Sama pätee, jos yritän jotain kovasti, mutta muotoilen asian näin: "En voi syödä suklaata, koska olen dieetillä." Tai "En voi huutaa lapsilleni, koska se on kamalaa." Tai "En voi nalkuttaa miehelle, koska se on inhottavaa."

Näin muotoiltu kieltäytyminen jättää liikaa vaihtoehtoja. Periaatteessa näin muotoiltu lause tarkoittaa: "Haluaisin nalkuttaa, mutta kun en nyt millään voi." Oikeesti haluaisin, mutta en saa.

Tällainen itsensä ohjeistamien johtaa yleensä siihen, että ovela mieleni tulkitsee päätökseni yhtenä vaihtoehtona monesta. Vaihtoehtona, jota voi noudattaa, tai sitten ei. Jos siis tulee joku parempi tarjous. Tai kiusaus.

"Don't" ei tässä yhteydessä tarkoita toiselle lausuttua kieltoa, vaan itsensä ohjeistamista. Enemmänkin "I don't". "Minä en".

Minä en syö suklaata.
Minä en myöhästy tapaamisesta.
Minä en jätä lenkkiä väliin.
Minä en anna muiden käyttää itseäni hyväkseen.
Minä en nalkuta.
Minä en enää vihaa itseäni.
Minä en leiki marttyyriä.
Minä en karju lapsille.
Minä en kiertele, vaan sanon, mitä haluan.

Kun muotoilen itse päätetyn tavoitteen näin, olen tekijä. En aseta isteäni jonkin yliminän uhriksi ja objektiksi, jonka tyrannimaisten käskyjen alta yritän livistää, minkä kerkeän.

Päätän itse. Mietin, mikä on minulle tärkeää ja toimin sen mukaisesti. Kieltäydyn itsepäätetysti jostain, joka ei auta, vaan haittaa tavotteitani. Pidän kiinni itse itselleni asettamistani arvoista ja sopimuksista.

Sama mikä pätee lapsiin, pätee ilmeisesti myös sisäiseen vintiööni. Eli, kun haluat jotain tapahtuvan, älä muotoile kysymystä: "Voisitko lopettaa pleikkarin pelaamisen?", "Menisitkö nukkumaan?", "Lähtisitkö lenkille?" - ÖÖÖ, en!

Ainakin minun kohdallani homma toimiin juuri näin. Kun itse päätän jotain, kun itse arvostan ja oikeasti haluan jotain, silloin sopimus pitää - myös itseni kanssa. Huomaan, että kun vaihtoehtoja ei itselleen anna, silloin siitä ei myöskään lipsuta.