Ei aina korvapuusteja

Lankean ilmeisesti uudelleen ja uudelleen samaan kotihengetär-ansaan. Ennen kuin itsekään huomaan, olen taas leipomassa hikihatussa korvapuusteja, motkottamassa eteisen kenkäsekamelskasta tai nalkuttamassa siitä, että mies tulee muka liian myöhään kotiin salilta.

Haloo!

Luulisi, että tämän ikäinen aikuinen, itsenäinen nainen, kolmen lapsen äiti ja erosta kovasti viisastunut ihminen tietäisi, mitkä asiat parisuhtessa ovat olennaisia. Mitkä rakentavat liittoa, liimaavat yhteen, auttavat perheenkeskeistä harmoniaa. Ja mistä asioista miehet hermostuvat.

Huomaan, että vaikka kuinka yritän pitää kiinni tasa-arvoisesta suhteesta, jossa kumpikin hoitaa yhteisesti sovitut työt ja jossa myös minä saan jättää tiskikasat keittiöön ja lähteä lenkille, alankin rohmuta kotitöitä itselleni.

Miksi ihmeessä? Mikä siinä on, että ihana koti ja perhe yhdistyy mielessäni kullatuksi idylliksi, jossa äiti on pehmeä ja vaimo aulis?

Tällainen elämä saattaisi toimia erinomaisesti, jos tuo kyseinen aulis vaimo ei olisi jatkuvasti ärsyyntynyt työtaakastaan ja kokisi sitä epäreiluksi.

Kun vaimo valittaa, mies ei ymmärrä alkuunkaan, mistä nainen puhuu. Hänelle valitus on kuin vierasta kieltä, joka on peräisin oudolta naisplaneetalta. Mies kokee valituksen turhana ja epäreiluna hyökkäyksenä itseään kohtaan.

Ja mies on oikeassa: Jos hän ei kerran oleta naisen leipovan korvapuusteja (koska hän ei juurikaan makeasta välitä), että ruoka on valmista, kun hän tulee töistä (kun tykkää leivästä), että koti on siisti (koska hänen mielestään sotku on kodikasta) tai että illalla istutaan aina vierekkäin sohvalla (koska parempi olisi, että naisella olisi myös omia harrastuksia), silloin nainen ei voi myöskään syyllistää miestä valinnoistaan.

Helpommallakin olisi päivästä siis selvitty, riidalta vältytty ja mies olisi ollut silti ja juuri siksi onnellinen.

Miksi nainen kokee itsensä niin helposti muiden uhriksi? Kun tosiasiassa moni asia on kiinni naisen omasta toiminnasta, päätöksestä tai ajattelusta?

Jos tavoitteena on onnellinen perhe ja tyytyväinen mies, naisen täytyisi ehkä hetken miettiä, mitä mies oikeasti toivoo. Ja mitkä asiat ovat lopulta vain omia vääristyneitä mielikuvia täydellisestä naisesta, joihin miehellä ei ole osaa eikä arpaa.

Jos keskityn muokkaamaan omia mielikuviani, otan vastuun itsestäni. En ole miehen, perheen enkä olosuhteiden uhri vain siksi, että olen nainen.