Tulin siihen tulokseen, että nainen saattaa kyllä hyvin kokea olevansa väliinputooja. Koska naisen elämä on monipuolista, täyttä ja vajaata ja sitä vielä yhtä aikaa. Kysymys, joka jäi soimaan päähän oli, että tippuuko nainen oikeasti jonnekin toivottomaan riittämättömyyden välimaastoon vai kokeeko hän vain itse elämänsä rajoitettuna? Rajoittaako nainen itse itseään?
Jos jotain olen viime vuosina ja yksinhuoltajana oppinut, niin sen, että itse luon omat rajoitteeni. Itse itseni rakoon miellän. Ihmiselämässä on aina rajoittavia tekijöitä, mutta esteeksi ne muuttuvat vasta, kun annan niiden määritellä minut.
Uskon, että syy naisen jatkuvaan riittämättömyydentunteeseen on liian korkeissa odotuksissa. Nykynainen haluaa olla täydellinen kaikessa. Jos hän ei sitä ole, hän on muka epäonnistunut. Rutistunut jonnekin odotusten mannerlaattojen väliin, kuten eilen kirjoitin.
Ongelma lienee naisen huonossa itsetunnossa. Sen sijaan, että syytä rajoitteisiin ja niiden ratkaisuun etsittäisiin naisen omasta elämästä, syytellään muita. Muita on helpompi osoitella. Silloin ei tarvitse kohdata omia vajaavaisuuksia. Sitä, ettei elämä ole täydellistä. Enkä minä.
Tässä logiikka: Jos nainen ei ole tarpeeksi hyvä äiti, syynä ovat varmasti talaoudelliset pakotteet, kiireinen työelämä ja siitä johtuva ajanpuute. Tai työnantaja ei ole tarpeeksi perheystävällinen. Tai sitten syynä ovat liian tiukat moraaliset puitteet sille, mikä on hyvä äiti. Tai vanhanaikainen naiskuva. Se äklö antikvoitunut pullanhajukin leijuu vielä joka puolella.
Jos nainen ei menesty työssään, syynä on biologia, tuo ikuinen kahle, joka estää naisia olemasta tehokkaita työmarkkinoilla. Niin, tai miehet, koska he odottavat, että naiset jäävät kotiin hoitamaan lapsia, maksavat naisille vähemmän palkkaa, rakentavat näkymättömiä lasikattoja ja auttavat toisia miehiä uratikkailla potkien samalla naisia alas.
Mutta onko se näin? Vai onko tähän tarinaan vain helpompi ja kivempi uskoa?
On paljon syitä sille, miksi naisen halutaan kokea riittämättömyyttä. Epävarmuuksilla tienataan miljoonia esimerkiksi kauneusteollisuudessa. Tämä toimii vain, koska naiset uskovat niihin ihanteisiin ja mielikuviin, niihin tarinoihin, joita heille kerrotaan.
En ole huonompi nainen, kuin muutkaan. Enkä totisesti ole huonompi mies vain, koska olen nainen. Vertailu on muiden asettaminen rajoitusten hyväksymistä.
Mitä kävisi, jos nainen ei enää uskoisikaan muiden hänelle asettamiin rajoitteisiin? Ei kapuaisi samoja vanhoja tikapuita, vaan loisi omansa? Silloin ei tarvitsisi kokea riittämättömyyden tunnetta siitä, ettei muiden sanoittamaa ihannetilaa ehkä saavutakaan. Mitä, jos osaisikin määritellä itselleen sopivamman tavoitteen?
Jos ei tarvitsisikaan tasapaioilla muiden laatoilla. Muiden unelmilla. Vaan voisi luodan itse itselleen uuden tulivuoren, saaren tai maan, joka syntysi sieltä vanhojen ihanteiden, mielikuvien ja mannerlaattojen välistä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti